*

helmiriittahonkanen

Isoisän Aapinen vudelta 1929

  • Isoisän Aapinen vudelta 1929
  • Aapislaulu
    Aapislaulu
  • Aapislaulun loppu
    Aapislaulun loppu

Isoisäni Emil Nestor Setälän  AAPINEN 1929

      Kun olin pieni, opin kirjoittaman kirjoituskoneella. Kun piti kirjoittaa kukka kirjoitin kuka, ja kaikki vaan nauroivat minulle, eikä kukaan korjannut. Lueskelin mielelläni isoisäni lauseoppia, kun siinä oli niin hauskoja pieniä kansantarinoita.  Kun menin kouluun, minulla oli kovasti vaikeuksia. Olin kai jonkinmoinen sanasokea. Kirjoitin edelleenkin virheitä, enkä ymmärtänyt kaksoiskonsonentin käytöstä mitään. Ensimmäisenä kesänä minun täytyi harjoitella kansakoulunopettajan kanssa koko kesä, ennekuin opin. Luulin ensin, että kun pikkurilli on korkealla, niin tulee oikein sana…..

      Sitten koulussa oli kaunokirjoitusta. Kieli keskellä suuta piirtelin kauniita kirjaimia. Jokaisella oli penaali, jossa teräskynä, kynänpyyhin ja usein lukutikkukin. Mustepullo ja imupaperi piti olla mukana.  Mutta sitten, kun koulussa alettiin sanella jotain ja piti kirjoittaa muistiin, en aluksi millään ehtinyt kaunokirjoituksen perässä. Mutta kehittyihän se oma käsiala sittemmin. – En enää tarkalleen muista, oliko  ylioppilaskirjoituksissa vuonna 1938 jo kehitytty täytekynään.

     Viime aikoina on kovasti puhuttu kirjoittamisesta, että täytyisi kaikkien vain tekstata. Niin minulle tuli mieleeni nämä asiat, ja ilahduin, kun kirjahyllystäni tavoitin isoisäni professori ja valtioneuvos Emil Nestor Setälän Veikon ja Siskon Aapiskirjan vuodelta 1929  Otava , Helsinki, viisisataa numeroitua kappaletta, minulle omistettuna. Minun Aapisessani koulussa ei ollut mitään kuvia, mutta tässä kirjassa oli .Niinpä kertoisin isoisäni kirjoittamisaatteista, kun hänen kuolemastaan ja suurista 100-vuotis -Kalevalajuhlista Messuhallissa on kulunut tasan 80 vuotta.

      E.N.Setälä aloitti suurista kirjaimista, sillä niillähän kaikki lapset aloittavat kirjoittamisen opettelun. Vähitellen opitaan lisää ja lisätään pieniä  kirjaimia tikkukirjaimin. Sitten tulee kirjoissa käytettävän antikvan vuoro,  konekirjoitustekstiä, kursiivia, kaunokirjoitusta parhaimmillaan, fraktuuraa, joka kauan oli kirjoissa Suomessa vallalla ja latinalaisia kirjaimia. Ja kautta kirjan on hauskoja pieniä kansantarinoita ja satuja. Kirja oli ollut laatikossa 30 vuotta ja osa syntyi vanhimman pojan opetellessa lukemaan. Poika muuten hukkui traagillisesti kesäpaikassa Kallioniemessä v.1920 kuusivuotiaana. Tästä kirjasta oli ollut luentojakin yliopistolla, mutta sopivan kuvittajan puute esti kauan toteuttamista. Kirjan ollessa valmistusvaiheessa Veikon kuolema ja isän ulkomaankomennus aiheuttivat viiveen, mutta vanhin poika ensimmäisestä avioliitosta fil.kand. Vilho Setälä hoiti sitten painatuksen ja avusti järjestelyissä. Erikoiskiitoksen saa kirjan kuvittaja, taiteilija O.W.Ehrström suuresta asianharrastuksestaan ja professori Otto Manninen ”aapislaulusta” ja siitä runosta, jonka hän teki kirjan alkuun kaivatun pojan poismenon muistolle.

      Olen valikoinut kirjasta erilaisia sivuja nähtäväksenne, jotta voitte tutustua E.N.Setälän ajatuksiin. (Tähän väliin sopisi graafikon taittaa sivuja aapisesta sikin sokin)

      Itse 1920 syntyneenä muistan hyvin isoisän. Hän möi Kallioniemen Veikon kuoleman jälkeen ja osti Tuusulanjärven pohjoispään, josta möi pienen palstan Sibeliukselle. Me serkut menimme aina junalla jouluna Järvenpäähän, jossa asemalla olivat hevoset vastassa. E.N.Setälä oli rakentanut talon, jossa hän teki tieteellisiä töitään ja työhuone oli paloeristetty. Tornin huipussa oli Gallen-Kallelan muotoilema tuuliviiri kukko. Ja ruokasalissa oli Unkarin ommeltu kartta NEM NEM SOHA eli EI EI KOSKAAN, joka otti kantaa Unkarin jakoon. Ja hallissa paloi iloinen takkatuli. Ja jokainen perhe sai syksyllä isoisän omenaviljelyksiltä suuren laatikollisen 1mx1m ihania, läpikuultavia Antonowska omenia  isoisän omenaviljelyksiltä. – 1935 isoisä oli Seurahuoneella järjestelemässä Kalevalan 100 vuotisjuhlia ja tapansa mukaan juoksi viime tingassa viimeiseen Järvenpäähän menevään junaan. Junan rahastaja löysi hänet ikiuneen vaipuneena. Hassu sattuma, mutta Arja serkkuni heräsi vuoteeltaan sinä iltana ja sanoi: - Nyt isoisä kuoli. Ja samassa soitettiin Vilho isälle asiasta. Me isoisän lapset saimme kutsun Messuhalliin 100 vuotisjuhliin ja olin siellä. En puheista muista, mutta laskin katon pieniä ikkunoita, joita oli 382. Ja jälkeenpäin iki-ihastuin yläkäytävällä oleviin Gallenin maalauksiin ja erikoisesti tyttöihin veneessä. – Ja  isoäitini Helmi Krohn, E.N. Setälän ensimmäinen vaimo kutsui professori Pavoliinin, Kalevalan italiaksi kääntäjän luokseen aterialle. Tämä valitti, että ilma on niin terheninen oikein kalavalalaisittain, ja kun isoäiti tarjosi lihaa, hän kehui:  Ei tämä ole enää lihaa vaan tämä on jo likaa, tarkoittaeen LIIKAA.

      Isoisä oli lainannut KOPita rahaa ja uusi tanskalainen vaimo ei osannut pitää puoliaan ja koko palsta ja talo meni pankille. Se oli sitten kauan tyhjillään ja paloi, kun vesijohtoa sulatettiin – vain palosuojattu kirjasto pelastui. Nyt siinä  on paikalla Seurakuntaopisto pienine muistonurkkauksineen.

      Minun mielestäni oikea käsiala on personallisempaa kuin tekstaus, mutta ne huitauksella tehdyt nimen allekirjoitukset saisivat olla selvempiä. Mutta minähän kuulun vanhempaan ikäpolveen.

      Helmiriitta Honkanen, graafikko TaM

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Muisteloissa on hyvätkin puolensa, mutta historia toistaa itseään, jos tarkasti katsoo otsikkoa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Niistä kaksoiskonsonanteista: paremmin tunnettu kuin Aapisensa lienee E.N. Setälän kielioppi. Minullakin se perintönä on.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Aapiskuvista käy ilmi, että är ja äf olivat aiemmin ärrä ja äffä, vai liittyiväkö nuo muodot vain oppimista helpottavaan loruun ja sen runomittaan?

Ainakaan ne eivät olleet er ja ef, mistä myöhemmän korviavihlovan esimerkin tarjosi poliitikko Veikko Vennamo käyttäessään omasta puolueestaan lyhennettä "Es-Em-Pee".

Kiinnostavin kirjain on z, joka vanhan Aapisen värssyssä esiintyy muodossa zetä. Minulle se on aina ollut zeta, mutta ehkä ä-muoto on tekijä Setälän ikioma idea; hän ei ollut Setala.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Minulla oli kansakoulussa vielä se aapinen, josssa luki N-kirjaimen kohdalla, että "neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan". Kuvassa surullisen näköinen afrotyttö nenärenkaineen katseli lammen kuvajaiseen.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Se oli sitä aikaa se.

Onko musiikkitermi negro spiritual vielä sallittu, vai joko sekin lie torpattu rasistisena vihailmauksena? Merkitys lienee aika lähellä samaa kuin gospel.

Tiernapojat-kuvaelman vuodenaikakin lähestyy... tai siis lähestyisi, jos sen roolitus ja sanoitus olisi siivompi. Murijaanein kuningas on nykyiselle ilmapiirille liikaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sivumennen sanoen, hatunnosto 95-vuotiaalle esimerkillistä sanomaa ja oikeinkirjoitustaitoa osoittavalle blogistille!

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset